Valitse fati
Mitä piknikkiin sisältyy?
Valmiiksi katettu piknikkipöytä astioineen valitulla fatilla mukavissa maisemissa kahden tunnin ajan. Juomana tarjoamme vettä. Omat juomat ovat sallittuja.
Hoidamme myös loppusiivouksen. Jos piknikkinne päättyy kuitenkin aikaisemmin, tulee siitä ilmoittaa meille ajoissa. Piknikin varaaja on vastuussa piknikin tavaroista sovitun kahden tunnin ajan ja piknikkipaikkaa ei saa jättää ilman valvontaa.

1.Suolane

1. Suolane-fati
- viinirypäleitä/muita hedelmiä, vaihdellen tuoreita vadelmia/ mustikoita/mansikoita, dippiä -erilaisia suolakeksejä, patonkia ja juustoa -ilmakuivattua
kinkkua ja premium-salamia -erilaisia kuivattuja
hedelmiä/marjoja/ pähkinöitä -macaronseja tai muuta pientä makeaa -perunalastuja/juureslastuja
Jokainen fati valmistetaan laadukkaista ja tuoreista raaka-aineista Sinulle ja seurueellesi.
Pyrimme käyttämään mahdollisuuksien mukaan kotimaisia marjoja.
HUOM! Fatit kootaaan tiloissa, jossa on käsitelty pähkinöitä, manteleita ymv. Huomioittehan, että fateissa voi olla muutoksia johtuen tuotteiden saatavuudesta.
#grazingbox #platter #fati #herkkuvati
2. Vekaani

2. Vekaani- fati
- viinirypäleitä/muita hedelmiä, vaihdellen tuoreita vadelmia/ mustikoita/ mansikoita sekä erilaisia vihanneksia, dippiä
- erilaisia suolakeksejä, patonkia ja vegaanista juustoa -vegevurstia/seitania -erilaisia kuivattuja hedelmiä/ marjoja/ pähkinöitä -vegaanisia makeisia ja perunalastuja/juureslastuja
-vegaanisia makeisia ja perunalastuja/juureslastuja
-vegaanisia makeisia ja perunalastuja/juureslastuja
Vegaaninen juusto saattaa olla pähkinäpohjainen eikä näin ollen sovi pähkinäallergisille. Vegaanisten juustojen saatavuus vaihtelee tällä hetkellä paljon, mutta pyrimme löytämään aina parhaimman vaihtoehdon.

HUOM! Huomioittehan, että fateissa voi olla muutoksia johtuen tuotteiden saatavuudesta.
HUOM! Huomioittehan, että fateissa voi olla muutoksia johtuen tuotteiden saatavuudesta.
3. Makia

3. Makia-fati
Makia -fati on nimensä mukaan täynnä makeaa, mutta joukkoon on lisätty suolapalojakin. Tämä fati sopii niin juhlahetkiin kuin myös lisäfatiksi isommallekin porukalle muiden fatien kanssa.
-croissantteja, juustoa ja hilloa, marjoja - patonkia ja suolakeksejä/leipätikkuja - donitseja, macaronseja ja keksejä -vaahtokarkkeja ja perunalastuja/juureslastuja -makeisia/suklaata ja pähkinöitä/kuivattuja hedelmiä
Please NOTE! There may be small changes in the platters due to the availability of the products. The platters are assembled in a kitchen where non-gluten-free ingredients and also nuts, almonds, etc. have been processed.

Tällä hetkellä emme pysty huomioimaan erikoisruokavalioita, mutta tarvittaessa piknikille voi myös tuoda omia eväitä.
4. Finlandia - Suomi

4. Finlandia platter offers Finnish flavors ( +10e)
-Karelian pies and traditional egg butter
-bread cheese with cloudberry jam
-dried reindeer snacks and dried cranberries -flavored dried rye bread with chanterelle cream cheese -strawberries and blueberries/rasberries
-Finnish coffee, cookies and cinnamon bun/pumpernikkeli
- a bit of salmiakki and chocolate/salmiakki chocolate
-karjalanpiirakoita ja munavoita
-leipäjuustoa ja lakkahilloa
-maustetut ruissipsit kanttarellituorejuustolla
-kuivattuja poronlihasnackseja
-kuivattuja karpaloita
-mansikoita ja mustikoita/vadelmia
-kahvia, keksejä ja korvapuusti/pumpernikkeli
-salmiakkia ja suklaata/ salmiakkisuklaata
Please NOTE! There may be small changes in the platters due to the availability of the products. The platters are assembled in a kitchen where non-gluten-free ingredients and also nuts, almonds, etc. have been processed.
HINNAT - prices
(sis. alv)
1-2 hlöä 170,-
3 hlöä 220,-
4 hlöä 270,-
5 hlöä 320,-
6 hlöä 370,-
Hintaan sisältyy: 1-3 hlöä 1 fati ja 4-6 hlöä 2 fatia
Lisäfatit tilauksesta 70,-
Isojen tapahtumien ja juhlapäivien aikaan (esim. Iskelmä festivaali, Pori Jazz ja Porisphere, vappu ja juhannus), hinnat eivät ole voimassa-kysy tarjousta. Huomioittehan, että piknikkiä ei voi rakentaa tapahtuma-alueelle.
Piknikit tulee maksaa tilausta tehdessä: pankkisiirto tai MobilePay/Pivo. Esteen saatuessa maksua ei palauteta, mutta ajankohta on siirrettävissä 24 h ennen tilattua piknikkipäivää sekä myöhemminkin force major-tapauksissa (esim. myrsky, kaatosade). Sadesään sattuessa piknikki voidaan siirtää läpinäkyvään paviljonkitelttaan tai esim. katettuun tilaan ulkona. Myös sisätiloihin tai lasitetulle terassille/parvekkeelle siirtäminen voi olla mahdollista joissakin tapauksissa.
Piknikki voidaan järjestään myös Porin lähialueilla ja tällöin hintaan lisätään matkakulut.
Ota yhteyttä sähköpostilla info@piknikki.fi tai yhteydenottolomakkeellamme, niin suunnitellaan teillekin aito porilainen elämys!
Porisuhteen hoitaminen on helppoa!
Varaamme oikeuden muutoksiin.